Arkihaaste 1/5: Lenkillä, koiran asenne vs. ihminen

Minun piti laittaa hieno kartta päivän lenkistä kommentteineen Sports Trackerista, mutta sepä ei tykännyt kuvien napsimisesta kesken ajanoton vaan lopetti lenkin puoleenväliin. Ei se mitään.

Kerron yleisön pyynnöstä huolimatta tarinan - tai lähinnä vertailun, jonka minusta kirvoitti lenkillä näkemäni koira, joka voisi ylpeillä sukupuunsa laajuudella.

Tarina on kuvitteellinen koiran osalta syystä ettei minulla ole enää koiraa. Muuten melkein tosi.

Poisluen koirista tässä kohtaa juoksuhirmut eli veto- vintti- ym. juoksuhaluiset ja keskityn ns. keskimääräisen Mustin asenteeseen.

Ihmisellä yleistän kaiken itseeni, en siis teihin, jotka erehdyitte tätä lukemaan.

Minulla on jonkinlainen omakohtainen kokemus koirista, niitä on vuosien varrella ollut muutama, esimerkin koira vastaa jossain määrin lenkillä näkemääni, jossain määrin viimeisintä - jo edesmennyttä - omaani.

Lenkille valmistautuminen:

Ihminen: täytyy tankata ajatuksella, ettei makaroonilaatikko pyri ulos ennen aikojaan ja nestettä pitää juoda sopivasti, ei liikaa. Vessassa käydään ennen lenkkiä.

Ei kyllä pahemmin nappaisi vaikka aurinko paistaa, sohvalla on kivempaa. Nappauskerroin tietty pienenee eksponentiaalisesti, tuulen, sateen ja pakkasen myötä sekä pidentyneiden lenkkeilyvälien myötä.

Koira: syön mitä kupissa on ja otan pitkän huikan (puoli kippoa) vettä päälle. Joko mennään?

Ihminen: säänmukainen pukeutuminen, aurinkoisella kevätsäällä ehkä kaikista haastavinta. Onko avaimet mukana, puhelimesta Sports Tracker päälle. Koiralle panta, talutin ja kakkapusseja.

Lenkillä:

Ihminen: Aatoksia jo ensimmäisen kilometrin jälkeen: "sissos, että kolottaakin lonkkia ja rintaan pistää". Toisen kilsan jälkeen "hyvä" tankkaus alkaa tuottaa hedelmää: pakkia kivistää riivatusti vaikka söin yhden pienen voikkarin ja lasin appelsiinimehua. Seuraavalla kerralla pitänee aikaistaa tankkausta puolella tunnilla eikä just ennen lenkkiä napata jotain suuhun.

Kolmas kilsa alamäkeen vyöryen, meidät ohittaa minun ruumiinrakenteellani varustettu teini naputellen tekstaria - skeittilaudan päällä. On ne taitavia nykyään.

Napsin muutaman kuvan matkalla ja odottelen koiraa aina viiden metrin välein.

Neljännen kilometrin kohdalla appelsiinimehu pyytää poistumislupaa. No, satun olemaan passelisti kivikylän ainoassa paikassa, jossa se ulkotiloissa on edes välttävän säädyllistä joten mikä ettei.

Viides kilometri, loppumatka ylämäkeä. Tolkuton hiki johtuen väärästä sääarviosta. Aurinko suorastaan porottaa eikä tuullut ollenkaan. Voikkari tahtoisi ulkoilla, lupa evätty maaliin saakka.

Mäen päällä loppumatkan krouvi, ihanat juomat vain 3,20€/tuoppi. Askel kampeaa keitaalle, mutta en anna periksi pelsepuupin houkutukselle vaan painan kuuden kilsan maaliin, euforia lenkin jälkeen palkitsee.

Koira:

Tuossa on tolppa, mikset jo lauo? No tokihan lauon. Jes! tuolla onkin seuraava tolppa, osuma! Ai kun on kivanhajuisia kikkareita jättänyt tuo naapurin Fifi.

Mikäs tuolla menee? Sehän on orava! Leikitään! OHO..sori isäntä, ei kai sattunut?

Tuolla on taas niitä hyvänmakuisia pastilleja, tuoksuvatkin niin vastustamattomalta. Taidanpa nappaista pari suuhun ja pyörähdellä selälläni niiden päällä.

Jopas vääntääkin pakkia, oliskohan tuon bussipysäkin viereen hyvä rykäistä? Oli. No isäntä, ala tulla jo, mitä sä siellä niitten pussien kanssa kyykit?

Isäntä melkein kääntyi tuonne keitaalle, josta saa aina kaksi nakkia ja kulhon vettä, kelpaa mulle, mennään vaan. Höh!

Asenteesta:

Olen lähes avoimen kateellinen koiran asenteelle lenkillä: ei mitään kiirettä minnekään, kaikki pitää haistaa, jokaista tervehtiä, ruikkia voi minne tahansa ja jos tortun vääntää jonnekin, niin joku toinen korjaa sen pois.

Jos jano tulee, voi juoda lähimmästä ojasta ja jos leikittää, voi pinkaista kissan, jäniksen tai minkä tahansa karvaisen otuksen perään ja jollei karvakaveria ole saatavilla, voi heittäytyä selälleen asvaltille, hiekalle, nurmikolle tai käytännössä minne vain piehtaroimaan.

Lenkille on aina hinku säästä ja kellonajasta huolimatta, euforia on jo lenkin aikana. Ei sen lenkin jälkeen mitään euforiaa ihmiselle tule, mulle on valehdeltu.