torstai 8. toukokuuta 2014

Punttisalilla

Käytiin taas serkun kanssa näyttämässä muille mallia miten se rauta nousee. Huonostihan se vielä näillä käyntikerroilla tuntuu liikkuvan, kolme käyntikertaa sentään vasta takana.

Ottaa se silti pienen egon päälle, kun mummeli lykkää isommilla painoilla - no ei ehkä sentään mummeli, mutta pirun kovakuntoisia vaareja siellä on muutama.

Vaarilta pataan

Erehdyin edellisellä kerralla yhtä vimputinta kokeilemaan sellaisen heiveröisen näköisen vaarin jälkeen, samoilla painoilla kuin vaari. Olin jo sivusta seurannut miten ukkeli siinä muina miehinä teki sarjaa samalla kun rupatteli muiden vaarien kanssa.

Neuvo 1: älä ikinä laita yhtään levypainoa tuntemattomaan laitteeseen kokeilematta sen säätöjä ja liikerataa.

Neuvo 2: älä katso, millä painoilla muut treenaavat. Aloita niillä pienillä, niin aina voit pelastaa kasvosi sanomalla, että lämmittelen vain tuota toista laitetta varten - jonka toiminnan toivottavasti tunnet. Tässä olisi melkein kolmannen neuvon paikka, mutta tyydyn toistamaan itseäni: ei kahta itsellesi tuntematonta laitetta peräkkäin ettei tule tupla-bogey.

Hyvähän noita neuvoja jälkikäteen on jaella. Minä menin tosiaan sellaiseen värkyttimeen, jossa istutaan ja vedellään kahvoista romua itseen päin. Periaatteessa aika helppo nakki, mutta outo liikerata ja otteen kohta kahvasta ovat merkitseviä.

No joo, eipä ollu helppo nakki. 40 kiloa vaarin mallin mukaan. Eka kymppisarja meni melkein siedettävästi, toisella alkoi kolmannen toiston jälkeen tuntua jo aika jännältä. Vedin kuitenkin hauskojen ilmeiden ja ähinän saattelemana loppuun.

Kolmas sarja olikin ilmeitä, ähinää ja rimpuilua. Ei vaan antanut luonto periksi. Vaareja nauratti, minua itketti. Oli pakko poistua "naisten" puolelle eli salihuoneeseen, jossa on vain laitteita. Hävetti ja *tutti aika melkoisesti.

Täähän on kivaa

Tänään sitten olin viisaampi ja otin sarjoja ns. järkevillä painoilla kun oli aika monesta vitkuttimesta jo perstuntuma eli noin 10-20 kiloa alemmilla lähtöpainoilla veivasin. Serkkukin oli nöyrtynyt samaan ajatukseen.

Itse asiassa oli todella kivaa treenata tämä kolmas kerta ja ensimmäistä kertaa alkoi jo tuntua siltä, että harjoituksessa on a) jotain järkeä ja b) havaittavaa tehoa eikä voima lopu typeryyden takia heti alkuunsa.

Punttisalin asukit

On tullut tietenkin tehtyä havaintoja muista salilla kävijöistä vaikka fiksu keskittyisi omaan harjoitteluunsa ja poistuisi nöyränä sen jälkeen kotiin. Mutta kun ei vaan voi. Siellä on niin paljon erilaisia tyyppejä ihmisistä paikalla, että väkisinkin tulee kiinnitettyä huomiota tietynsorttisiin harjoittelijoihin.

Tässä muutama lajityyppi:

Urheilijat:

Tämän lajityypin edustaja on sinällään tylsin, mutta toin siksi julki, että urheilija käy tekemässä oman treeninsä, ei tuijottele muita, tekee tiukan setin eikä jää lorvimaan tai juoruamaan. Näin minun kuuluisi treenata.

Mummit ja vaarit:

Nämä ovat hauskin tyyppikategoria salilla, sillä he nauttivat harjoittelusta ja muiden senioreiden seurasta. Mummot ovat sitäpaitsi pirun notkeita ikäisikseen. Kannatan ehdottoman vanhusten ohjattua kuntoliikuntaa. Näkyy tekevän tehtävänsä.

Tämän lisäksi mummeleita on kiva auttaa, jos eivät yllä johonkin vitkuttimeen tai on joku muu ongelma.

Senioreilla juttu luistaa myös meidän mukanuorempien kanssa. Se on tänä päivänä aika harvinaista, että täysin umpituntemattomien kanssa heitetään läppää ihan spontaanisti.

Jotain kummallista siellä salilla tapahtuu.

Kolistelijat:

Tähän kategoriaan kuuluvat jostain käsittämättömästä syystä suhteellisen timmit kaverit. Olen joskus aiemminkin saman lajin yksilöihin törmännyt. Onko syynä narsismi, pieni ego vai mikä ihme, että ne tangot pitää kovan sarjan jälkeen pudottaa metristä lattiaan.

Juu, saatte kyllä huomiota, mutta ette välttämättä sellaista kuin ehkä toivoisitte - lähinnä ehkä seuraavan kategorian tipusilta.


Haarapääskyt:

Ah. Silloin kun väsyttää tai treeni ei kulje, on niin ilo silmälle tiirailla näitä otuksia. Aina niin notkeita ja hyvärunkoisia.

Venyttelevät mielellään äijäpuolella - varmaan miellyttääkseen minua, erehdytän itseäni luulemaan. Älkää pliis herättäkö!

Nämä ne vasta notkeita ovatkin spakaateineen ja muine levityksineen. Minkähän vuoksi venyttelyjen suurin intensiteetti tuntuu keskittyvän lonkkien availuun, balettitanssijoitakohan ovat kaikki tyynni?

Maahanmuuttajat:

Arvaan jo kipinöinnin lukijan silmässä, kun pikavilkaisulla näkee otsikon. Tähän täytyy vain todeta, että salilla käyvät yksilöt ovat erittäin hyväkäytöksisiä ja avuliaita.

Tässäkin ryhmässä on yksi poikkeus, he eivät ole kansallista vähemmistöämme eivätkä väriltään meitä merkittävästi tummempia. Mutta eipä siitä sen enempää, jottei tule lisää leimoja otsaa.

Serkut:

En osannut Jakkea muuhun kategoriaan sijoittaa. Übermukava jätkä. Jaksaa kuunnella meikäläisen loputonta tajuttomuudenvirtaa lähes loputtomiin asti. Milloinkahan sillä naksahtaa?

Lähtee mielellään treenaamaan aina kun aikataulut osuvat yhteen.

Harmittaa jo etukäteen, että elokuussa treenipolut eroavat kun lähisali valmistuu remontista. Työttömälle on kallista lystiä käydä kolmenkymmenen kilsan päässä salilla. Edes julkinen liikenne ei sitä halvenna, kun lipun hinnan joutuu maksamaan joka kerralla kahdesti.

Onneksi tuon kanssa törmäillään satunnaisesti muutoinkin.

Käppänät:

Näitä esiintyy harvalukuisina parvina - useimmiten parittain - saleilla. Kuolevat äkkiä sukupuuttoon tai sitkeimmät transformoituvat mummi&vaari -lajityyppiin.

Tuntomerkkeinä näillä on yleensä se, että siinä kuin muilla patti on hauiksella, niin näillä se on huomattavasti suurempi, mutta alempana.

Myös bessewisseriys on näille kääkylöille lajinomaista. Jos näille järjestettäisiin koiranäyttelynomaisia, tämä ominaisuus puuttuvana johtaisi hylkäykseen.


Kirjoittelevat myös jorinoita, joiden kuvittelevat muka muita kiinnostavan.

Käppänöitä tuijotellaan salilla kuin harvinaisia lintulajeja siihen asti kunnes käppänä poistuu tai tekee perhana pesän salille.

Minäpä en poistu. Siinähän tuijottelette! HÄHÄ! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti